Sivut

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Koti

Kaunis mutta surullinen ja hyvin todellinen "leffa" ;).



http://www.youtube.com/homeproject (tästä pääsee katsomaan koko leffan)

Uusi käsityölehti ja vähän muutakin

Olin erittäin iloisesti yllättynyt kun eräänä päivänä marssisin pikku paikkakuntamme pikku kauppaan ja huomasin lehtitelineellä tämän:




Ja kun kotona pääsin lehteä selailemaan olin vieläkin iloisempi kun opuksen sivuilta löytyi ihania käsitöitä ja ideoita... Olen yleensä melko vaikea lehtien selaaja kun en tahdo löytää mitään itseäni innostavaa niistä.

Mm. nämä kirjotut kuviot olivat mieleeni:



Ja tämä päiväpeite, jota en kylläkään aijo ainakaan lähiaikoina itse lähteä toteuttamaan koska vaikuttaa melko vaikealta.

Lehdessä oli monta muutakin todella hienoa juttua ja kierrätysvinkkiä. Toivottavasti seuraavakin numero ilmestyy lähikauppaamme :).



Ja lopuksi muutama valmistunut hyshys juttunen ;)

Pipo ja huivi; joustinneuletta ja kamelinkarvalankaa (Schachenmayr nomotta Ecologico Camel)


Parille teini pojalle neuloin tällaiset sukat Novitan 7veikasta.
Pitkien sukkien ohje löytyy Neulojan käsikirjasta (jussi sukat) ja liitulakusukat ovat ihan perussukat :).


Nämä syntyivät tänään, kunhan olin ensin lähes teurastanut ompelukoneen ;).
Eli kestositeitä pikku pino :).


Kiitos osanotoista (edellisessä postauksessa) :).
Ja tunnelmallista keskiviikko iltaa kaikille!



maanantai 7. joulukuuta 2009

Toinen Joulukuuta



Pepi-herra, puutarhamme valtias, rakas ystävä ja perheenjäsen menehtyi :`( .

tiistai 1. joulukuuta 2009

shhhhhhhhhhhhh....

Jälleen ollaan joulukuussa (juurihan joulu oli) ja nyt alkaa olemaan jo hieman kiire salaisuuksien pajassa ;).
Muutamia juttuja on valmistunut ja uskaltauden ainakin osasta laittaa jo nyt kuvia tänne kun tiedän että lahjojen saajat eivät täällä käy kurkkimassa ;)


Tytön sukat, pitsineuletta edessä (pitsikuvio lainattu täältä), muuten ihan perussukat. Lanka Novitan Nalle ja puikkoina 3mm bambuiset sukkapuikot.



Tytön sukat palmikolla, muuten perussukat. Lanka Novita Nalle ja puikot 3mm bambuiset sukkapuikot.



Näistä joustissukista piti tulla myös lahjukset, mutta lopulta niistä tulikin saajalle liian pienet, niinpä ne päätyivät oman pikkuiseni jalkoja lämmittämään :). Lanka Novitan Nalle ja bambuiset sukkapuikot nro 3mm.



Tämä huivi ei myöskään päätynyt lahjaksi vaan pääsi heti neljä vuotiaan prinsessan kaulalle.
Lanka on jotain tosi vanhaa; löytö mummin kaapista. Puuvillaa kuitenkin :).




Nämä keijukaisen sukat neuloin kirjan Suloiset sukat ohjeella. Lahjasukat ovat kokoa 39-40 ja neulottu villasekoitelangalla (jonka nimeä en enää muista), 3,5mm bambuiset sukkapuikot.



Naisen kauluri lähtee myös lahjaksi. Kauluri on tehty ihan mututuntumalla virkkamalla ja neulomalla ja ideoita tähän olen kalastellut ympäri nettiä.
Lankana Cascade220 (suklaanruskea), napit puiset.




Tässä kahdet päättelyä odottelevat taaperon sukat. Koska en ole ihan varma taaperoiden jalankoosta koin yksinkertaissemmaksi neuloa tuubisukat jotka mahtuvat jalkaan piiiiitkään :).

Molemmat sukat neulottu Novitan Nallella.



Nämä kuopuksen pöpät valmistuivat eilen ja pääsivät heti yksi käyttöön. Villikset on neulottu Tiuhtis ohjeella ja Artesano Aran langalla (50% Alpakka/50% Villaa). Ihanan pehmoiset ja melko paksut pökät tuli... siis täydelliset yöpökät :).



Tällä mallilla siis ollaan :). Kovasti puikot suihkivat jotta loputkin salaisuudet valmistuisivat... mutta tänä vuonna yritän olla ottamatta siitä kauheaa tressiä ;).

torstai 26. marraskuuta 2009

Kiitos!


Suonalta sain tällaisen blogitunnustuksen ja haasteen, kiitos siitä <3...



Tunnustuksen saajan täytyy:

1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. kopioida kuva ja liittää blogiinsa
3. linkittää tunnustuksen antaja blogiinsa
4. kertoa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä
5. antaa tunnustus seitsemällle
6. linkittää nämä blogiinsa
7. kertoa heille tunnustuksesta


Hmmmmm... ja nyt pitäisi kertoa 7 asiaa joita muut ei tiiä... vaikeaa...

1. Olen halvaantunut lonkista alas päin 3 vuotiaana, ja olin halvaantuneena noin puoli vuotta.

2. Minulla on 2 selkäsairautta todettu 3,5vuotiaana; Skolioosi ja syringomyelia.

3. Olen laulanut lapsena kirkkokuorossa solistina.

4. Olen haudannut pihamme yhden männyt juurelle alkuvaiheessa keskenmenneen vauvanalun.

5. Rakastan saven ja hiekan hajua.

6. Minulle hampaan hermokipu on kovempi kipu kuin yksikään synnytys on ollut.

7. Olen synnyttänyt 2 nuorintani polikliinisesti. Eli lähtenyt kotiin hetimmiten syntymän jälkeen.


Ja tämän haasteen ja tunnutsuksen tahdon ojentaa; Saiulle, Katelle, Elvinalle, Kianalle, Merithille, Kaarnelle ja Inkeroiselle!


maanantai 9. marraskuuta 2009

Avocadoa ja suklaata

Olen nyt lähes vuoden ajan lisäillyt raakaruokaa/elävää ravintoa omalle ja perheeni lautasille ja nyt pikkuhiljaa näyttää sille että oma elimistöni ei enää kaipaa keitettyä ruokaa. Välillä on pakko maistaa jotakin mitä muutkin syövät mutta nykyään kypsennetty ruoka/herkut tuntuvat mahassa oudolta, tulee mielikuva kuin mahassa olisi liisteriä :/.
Ihokin on alkanut puskemaan oikein urakalla jotain iljettävää ulos, sillä nyt naama kukkii (tai siis melkein koko iho, ei pelkkä naama) , yöksis! Tai ainakin toivon että tämä yhtäkkinen akneutuminen johtuu jonkinlaisesta puhdistumisesta ja katoaa PIAN! 26v. teini täällä, hei! :(


Juuh, mutta nyt lopetan kitisemisen ja kirjoitan tähän aivan ihanan herkullisen avocadosopan reseptin, jota on tullut nyt jo useasti syötyä ;)


Soppaan tarvitaan:

* 2 kypsää avocadoa
* puolikkaan luomu sitruunan mehu
* ruokalusikallinen luomu kurkumaa
* ripaus luomu cayannea
* mielen mukaan luomu valkosipulia (itse olen laittanut vaihtelevasti 1-5 kynttä)
* n. 3dl vettä
* n. 2rkl noria (itse olen käyttänyt valmiita hiutaleita)
* n. 1rkl hyvää suolaa (itse olen käyttänyt ruususuolaa ja celtic merisuolaa)
* n. 2rkl kylmäpuristettua luomu oliiviöljyä tai luomu kookosöljyä


Nämä ainekset sekoitetaan tehosekoittimella hienoksi sopaksi/soseeksi. Kaadetaan lautasille (tämä annos on meillä riittänyt yhdelle taaperolle, yhdelle leikki-ikäiselle ja minulle) ja päälle ripoitellaan luomu tomaatin paloja ja lehtiselleriä :P.






Ja tähän perään vielä yksi herkkuresepti, eli tryffelit :P

* 2dl jauhettua mantelia
* 0,5dl sulatettua raaka kaakaovoita
* 2rkl luomu kookosrasvaa
* n.1dl raaka kaakaojauhetta
* ripaus hyvää suolaa
* n. 0,75dl raaka agave negtariinia
* luomu vaniljaa (niitä siemeniä sieltä tangosta)
* n. 1dl raaka kaakaopapuja murskattuna
* 1rkl raaka carobjauhetta
* ripaus cayannea

Sekoita aineet keskenään lusikalla, jos massa on hirmu löysää lisää hiukan kaakaojauhetta ja/tai mantelijauhetta. Leivo massasta palloja ja pyöritä kaakaojauheessa. Pakasta yön yli ja nauti :).



Näitä tehtiin esikoisen kanssa isän päiväksi ja nämä pari palleroista on vielä pakkasesa jäljellä x). Kauniimpia tryffeleitä saa vielä jos pyörittää pallerot kookoshiutaleissa, mutta mies ei pidä kauheasti kookoksesta niin nyt laitettiin kaakaojauhetta.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)



lauantai 7. marraskuuta 2009

karhuja ja kettuja

Kuukausi sitten ostin kettu-karhu joustofroteeta aikeissa tehdä siitä kestovaippoja, mutta ei siitä sitten tullutkaan vaippa/vaippoja. Tänään nimittäin aloin pohtimaan lapsille huomiseksi päälle pantavaa, ollaan siis menossa pappan luo, ja tajusinkin että keskimmäiselle ostamiini sukkahousuihin (puna-oranssi raidalliset) ei löytynyt yhtäkään sopivaa vaatetta. Ongelma sekin x). Onneksi muistin tuon hommaamani kettu-karhu joustiksen joka värimaailmaltaan sopii noihin uusiin sukkiksiinkin :).

Tällainen tuotos siitä kankaasta sitten lopulta tuli:

Malli mekkoon löytyi uusimmasta Suuri Käsityölehdestä (11-12/2009) joka kylläkin lehdessä oli tunika, minä vaan lisäsin helmaan reilut 10cm ja jätin taskut pois.
Koko: 110cm
Kangas: Joustofroteeta



sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Purosta pusero


No niin, nyt se on valmis. Aikaa ei mennyt kauan ja kuulemma on oikein lämmin ja kiva päällä :).

Lanka: Novitan Puro "jäätynyt karpalo"
Puikot: bambuiset 6mm ja 5,5mm
Malli: Novitan syksy 2009 lehden malli 41.
Koko: 122cm

lauantai 31. lokakuuta 2009

Tästä tulee varmaan aika pitkä postaus,

kun on jälleen vierähtynyt pitkä väli edellisestä postauksestakin.

Mistäs sitä oikein alottaisikaan, raappii päätään... ehkäpä aloitan tästä päivästä ja siirryn menneisyyteen.



Tänään meillä vietetään Samhainia ja ihan sen kunniaksi ruokana oli paprika"päitä". Paprikoiden sisällä oli salaattisekoitusta, hampunsiemeniä ja avocadokastiketta (raakoja kaikki).



Ruuan lisäksi olen leiponut kurpitsapiirakan (josta ei ole vielä kuvaa kun on uunissa) ja pinon näkkileipiä;

Näitä en ole itse päässyt maistelemaan (kun olen imetysdietillä) mutta isommat lapset ainakin pitivät. Ohjeen löysin täältä.


Illemmalla kun on ihan pimeää tänään kaiveretty kurpitsa pääse pihalle möllöttämään,


>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>


Jahas ja mitäs muuta sitten on tullutkaan tehtyä...

Osallistuin ysv-foorumilla tiskirättivaihtoon ja tässä "komeilevat" omat tekeleeni:


Sydän-rätti pinkistä bambulangasta


Ruskeasta bambusta ja vihreästä sekä sinisestä puuvillasta simpukankuori-rätti



Lila pitsirätti




Ja luomupuuvillainen (reunat bambu/puuvillaa) hinkausrätti ;).


¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Esikoiselle syntyi alkusyksyllä tällainen paita:


Paita on ollut todella tykätty <3.

Lanka: Colinette Jitterbug
Puikot: 2,5mm ja 3mm
Malli: paita on syntynyt oikeastaan ihan tekemällä, pieniä ohjeita ja vinkkejä olen kalastellut eri neulontakirjoista. Paita on neulottu helmasta y
löspäin pyörönä.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Alkusyksyllä virkkautui myös kuopukselle rattaisiin sopiva peitto:



Peittokin on ollut kovassa käytössä jo ja aivan ihana niin väritykseltään kuin pehmeydeltäänkin :)


Lanka: Novita Puro (revontulet) n.600g
Koukku: 6mm muovinen glitterikoukku ;)
Malli: Venla käsityökirjasta, itse virkkasin vaan melkolailla isomman peiton.




Keittiöremonttikin on lähes lopussa :). Tältä näytti keittiömme kriittisin kohta ennen:

Ja nyt kriittinen kohta näyttää tältä:

Lattia ja lattialistat kaipaavat vielä maalia (lattia on siis maalattu kertaalleen) ja muutamia hyllyjä keittiö vielä kaipaa.

Tässä yksi pieni kohta keittiöstä joka kuvastaa aika hyvin uuden keittiön väri ja tyyli maailmaa:


Uudessa keittiössä on puulattia (kirkas musta), ruukintiilinen (kirjava) puuhella, metalliset (kirkkaat) ja puiset (mustat) irtokalusteet, japanilaisvaikutteinen musta kaappikello, "kristalli"lamppu, katto on kermanvaalea, peräseinä helmen värinen ja muut seinät puuhellan ympärillä violetit :).

Miehen kanssa ollaan todella ihastuksisamme uudesta keittiöstä, se on juuri sellainen kuin halusimmekin sen olevan ja mikä parasta kun revimme (mies repi) kiinteät kalusteet ja kipsilevyt pois seiniltä keittiö suureni valtaisasti <3.



Keittiössämme ei ole enää; sähköhellaa, jääkaappia tai pakastinta (nämä siirtyivät ulkoeteiseen), pvc-mattoa, kiinteitä huonekaluja ja hyvä niin :).

Lupaan laittaa uudesta keittiöstä vielä myöhemmin parempia kuvia kun se on kokonaan valmistunut ;)


<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

Mutta tässä nää nyt sit on. Nyt puikoilta pääsi juuri neulalle esikoisen Puro neulepaita ja pukinkonttiin on syntynyt muutamat sukat jotka myös oottelee päättelyä.
Paljon kyllä nyt unohtui, mutta mulla on vaan yks pää kesät talvet ja nyt se on juuri ulkona ;).



Ihanaa Samhainia, Kekriä, Halloweenia tai mitä kukakin juhlistaakaan!!!




maanantai 10. elokuuta 2009

kot kot

Pari kuvaa puutarhasta jota en tänä kesänä ole ehtinyt hoitamaan kuten olisin halunnut. Onneksi aina tulee uusi kesä ja tänä kesänä olenkin ehtinyt perehtymään enemmän suunnitteluun. Pihasta tulee joskus HIENO <3

Olen aivan addiktoitunut unikonsiemeniin, ja keväällä mulla tipahti pussillinen unikonsiemeniä lattialle... niitä kaatui melkoinen luraus ja harmissani niitä keräilin rikkalapiolla ja kokeeksi heitin pihalle sinne tänne. Yllätykseksi siemenistä kasvoikin yht äkkiä (heinä-elokuun vaihteella) kasveja joihin tuli kaunis violetti kukka (yksi kukka näkyy vielä alemmassa kuvassa) ja nyt kukkien tillla on "siemenkoppa". Harmistuksesta tulikin ihastus, ensi kesänä on pakko kylvää näitä samoja jonnekki. Tuskin maltan odottaa että siemenet kypsyvät että pääsen niitä maistelemaan :P



Nyt jo 5 vuotta vanha viiniköynnöksemme sai uuden kasvupaikan talon vierellä. Vahakin paikka oli olosuhteiltaan hyvä, mutta kun suunnitelmissa olisi ensi kesänä hankkia pari lammasta ja lampaiden talvi aitaus tulisi juuri sille paikalla jossa köynnös kasvoi katsottiin paremmaksi siirtää viini jo tänä kesänä. Hiukan kyllä pelotti että mahtaako köynnös toipua siirrosta kun muutama melko isokin juuri meni poikki, mutta melko hyvin se tuolla uudella paikalla näyttää pärjäävän kun valmistelee enemmä rypäleitä kuin muina kesinä :).


*tomaatti (hundreds & thousands)

Ja tässä vielä kuva tomaattipuskistamme :D. Kumpa kaikki sadat ja tuhannet kukat ja raakileet vain ehtisivät kypsyä. Vielä en ole saanut edes maistiaisia, onneksi kaupan luomu tomaatit on tällä hetkellä siedettävässä hinnassa niin ei tarvitse kitua kun omat tomaatit vasta kasvavat.


**************************************************************************


Meillä on vieläkin vähän hektistä. Minulla on vieläkin autokoulu vaiheessa. Ensi viikolla olisi kyllä inssiajo ja sitä ennen vielä useampi ajokerta, jännittää. Mutta toivottavasti tää kiire sitten hiukan helpottaisi, ei tarvitsisi revetä joka suuntaan yhtä aikaa.



Viime postauksessa jo piti kertoa teille meidän uusista lemmikeistä ;). Ei heitä kyllä silitellä eikä pidellä sylissä mutta muuten saavat niin hyvän ylläpidon kuin vain mahdollista :). Luomukauraakin käytiin tuossa viikko sitten hommaamassa 300kg, että jos ne riittäisi talven yli :).

Niin että kanoja ja kukko meille on muuttanut. Kuva on todella huono ja siitä puuttuu meidän kaksi hiukan vanhempaa kanasta, kun he ovat hautomassa. Saa nähdä tuleeko meille vielä ennen syksyllä tipusiakin x).
En olisi aijemmin uskonut, mutta kanat ovat varsin mielenkiintoisia ja viihdyttäviä, melkoisen fiksujakin ;).


********************************************************


Keijukaisesta kaikista hauskinta on ollut syödä hiekkaa, paaaaljon hiekkaa, ja kontata leikkiteltan tunnelia pitkin :D.





Pikkuiset Keiju ja Prinsessa ovat kasvaneet kovasti. Miksi lapset kasvavat niiiiiiin nopeaan. Toisaalta se on helpotus toisaalta kauhistus.



Meidän pikku poikakin, vasta vauva, aloittaa ensi viikolla esikoulun. Hurjaa!



*****************************************************************************


Meillä on keittiöremontti päällä, ja tuntuu että loppua ei näy... Lattia on auki, ehkä huomenna tulee muurarit tekemään pohjustukset ja reikä lattiasta saadaan piiloon. Sitten odotellaan muutama viikko että saadaan Tiileriltä puuhella matriaalit. Sitä ennen pitää pärjätä sellaisella vanhalla pöytätasohellalla jossa kaksi liettä, sillä tuo kuvassakin näkyvä sähköhella täytyy irroittaa jotta päästään jatkamaan remonttia. Kaikki tulee uusiksi; kamala pvc-matto puulattiaksi, seinät ja katto erin värisiksi, kiinteät kalusteet irtokalusteiksi, sähköhellaa ei enää tuonne tule ja jääkaappikin matkustaa muualle...




Vähän on tullut oikein mitään tehtyä käsillään :/. Jotenkin vain päivät karkaavat käsistä ihan huomaamatta ja sitten onkin jo niin väsynyt että jaksaa töin tuskin kammeta sänkyyn.

Tämä hame valmistui jo jonkin aikaa sitten ja olen siitä tykännyt. Ohje hameeseen on erittäin yksinkertainen ja löytyy kirjasta; Joka tyypin kaavakirja.





Pitäkää mulle peukkuja että saan sen himskatin ajokortin ;)

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Hui!!!!!!!

Aika lentää siivillä!!!! Kaikkea on tapahtunut ja kaikki on kunnossa :). Tässä välissä on ollut muutaman kuukauden käsityö pläähkin, eli ei ole ollut aikaa/innostusta/jaksamista tehdä mitään luovaa. Jospa se taas tästä pikkuhiljaa lähtisi taas elämä rullaamaan luovempaan suuntaan :). Autokouluunkin ilmoittautusin toukokuussa ja nyt on vielä teoriakoe suorittamatta ja puolet ajotunneista sekä tietenkin inssiajo ajamatta. Melkoisen paljon vaan saa järjestellä että pääsee tunneille, kun lapsia ei oikein voi pakata autokoulun auton takapenkille mukaan ;)... mutta toivottavasti autokoulustakin selviytyisin pian :).


Juuu u... jotain pientä olen näinä kadonneina kuukausina tehnyt, mutta enää ei kyllä ole harmainta aavistustakaan mitä ne jotkut pienet jutut on olleet, heh x). Joten aloitan esittämällä ihan juuri äsken valmistuneesta pipotuksesta...



Eilen alkoi kovasti neulomapuikot houkuttelemaan (osa syy taitaa olla siinä että kävin haalimassa kirjastosta ison pinon neulonta kirjoja). Pitkän selailutuokion ja mietinnän tuloksena päätin tehdä lupaamani myssyn Mummille... tai siis sain langan myssyyn tuossa keväällä ja minun piti tehdä hänelle syksyksi jokin myssy, eli mallista ei ollut mitään sovittu :).
Ihastuin aivan totaalisesti myssyyn mikä komeilee yhden Japanilaisen neulontakirjan sivuilla (ja koska en osaa kirjoittaa tähän kirjan nimeä laitan siitä kuvan;)

Ja kirjasta tämä malli:

Koska en ymmärrä Japania enkä myöskään tajunnut että kirjassahan olisi ihan kaaviokin hatun valmistamiseen on hatutus tehty melko pitkälti ihan omalla päällä.






Tykästyin myssyyn niin että täytyy varmaan tehdä moinen myös itselleni :).

Lanka: Katia Merino Sport 100% merinovillaa
Puikot: 5mm koivupuiset sukkapuikot
Koukku: 5mm vanha metallinen koukku

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...